Kaupallista opetusta ja alan opiskelua Turussa edistävä Turun Kauppaopetussäätiö on jälleen jakanut apurahoja turkulaisten korkeakoulujen kauppatieteellisen alan jatko-opiskelijoille ja tutkijoille. Tutkimusapurahojen summa 165 000 euroa on säätiön historian suurin. Lisäksi säätiö on tänä vuonna jakanut stipendeinä yhteensä 25 000 euroa opiskelijoille, jotka suorittavat kaupallisen alan tutkintoa turkulaisissa oppilaitoksissa.
Turun Kauppaopetussäätiö on syksyn apurahajaossa myöntänyt tutkimusapurahoja kahdeksalle turkulaisen korkeakoulun kauppatieteellisen alan jatko-opiskelijalle ja tutkijalle. Myönnetty summa on säätiön historian suurin, yhteensä 165 000 euroa. Apurahat jaettiin 8.12.2023 pidetyssä tilaisuudessa.
– Olen iloinen siitä, että pystymme entistä vahvemmin tukemaan alueemme kauppatieteellistä tutkimusta ajassa, jossa rahoituksen saaminen on monelle kiven takana, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund.
Tämänvuotisessa jaossa painotettiin kestävään liiketoimintaan liittyviä väitöskirjatöitä ja tutkimushankkeita.
– Vastuullinen liiketoiminta tarjoaa ratkaisuja niin paikallisiin kuin globaaleihinkin ongelmiin, joten haluamme osaltamme olla mukana tukemassa sen kehittymistä, kertoo Österlund.
– Olen hyvin kiitollinen Turun kauppaopetussäätiölle saamastani apurahasta. Apuraha on enemmän kuin vain taloudellinen tuki, se rohkaisee ja antaa uskoa omaan projektiini, iloitsee Katayoon Pourmahdi
Tutkimusapurahojen lisäksi Turun kauppaopetussäätiö tukee vuosittain myös kaupallisten opintojen sekä perustutkinnon suorittamista jakamalla stipendejä Turun ammatti-instituutin, Yrkeshögskola Novian, Turun ammattikorkeakoulun, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun sekä Handelshögskolan vid Åbo Akademin opiskelijoille. Tänä vuonna stipendejä jaettiin yhteensä 25 000 euron edestä. Stipendit jaetaan pääsäätöisesti syys- ja kevätlukukauden lopuksi ja opetushenkilöstö päättää stipendien saajat.
Turun Kauppaopetussäätiön tutkimusapurahojen saajat 2023:
M. Sc. Sara Arzideh, Handelshögskolan vid Åbo Akademi
Digital Health in Finland: Balancing Innovation with Sustainable Practices
25 500 €
Master of Arts Marianna Birmoser Ferreira-Aulu, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Amazonia 2040: Scenarios for Empowering Leaders of Conservation Units in the Basin of the Negro River
25 500 €
M. Sc. Nia Chunashvili, Handelshögskolan vid Åbo Akademi
Sustainable Behavior Change in Teaching and Learning
25 000 €
M. Sc. Ana Jones, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Greensight: A Futures-Inspired Framework for Exploring Transformation in the Urban Environment
25 500 €
M. Sc. Karinen Matti, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Pathways to Primary Sector Legitimacy
25 500 €
M.Sc. Jannica Nyman, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Consuming Happiness: How Consumer Culture Steers Nordic Consumption Behavior
13 000 €
B. Sc. (Business Admistration) Katayoon Pourmahdi, Handelshögskolan vid Åbo Akademi
Promoting Sustainable Consumer Behavior – Setting the Optimal Pricing Strategy Using AI
13 000 €
M. Sc. Javad Rajabalizadeh, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
When and Why Do Chief Executive Officers Use Repetition in Management Discussion and Analysis? Evidence from Textual Analysis
12 000 €
Lisätietoja:
Turun Kauppaopetussäätiön hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund, puh. 040 7398555
Turun Kauppaopetussäätiö – Stiftelsen för Handelsutbildning i Åbo sr
Turun Kauppaopetussäätiön tarkoituksena on edistää sekä suomen- että ruotsinkielistä kaupallista opetusta ja alan opiskelua Turussa. Säätiö tukee kaupallista opetusta edistäviä tutkimushankkeita ja projekteja sekä kauppatieteellistä tutkimusta ja jatko-opintoja turkulaisissa kaupallisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. https://turunkauppaopetussaatio.fi/